Kirjoitin kevättalvella nukkumisvaikeuksista ja painajaisista, jotka hellittivät vasta lääkkeiden avulla. Keväällä meni hetkinen unien osalta jo hyvin, sitten tein plussatestin. Olen ihan raskauden alusta saakka nähnyt tasaiseen (onneksi kuitenkin harvahkoon) tahtiin menettämiseen liittyviä painajaisia.
Parin viime viikon ajan, kun päivät ovat yllättäen kuluneet yleisellä mittapuullani melko "hyvin", painajaisista on tullut lähes jokaöinen vitsaus.
Alitajunta on vienyt minut Linnanmäen uuteen vapaapudotuslaitteeseen, ja siellä istuessani olen kauhuissani tajunnut, että tämähän voi olla vaarallista kohtuvauvalle. Ja sitten laitteesta poistuttuani on alkanut hirveä verenvuoto. Olen syönyt hillittömän määrän homejuustoa hienoilla kutsuilla, koska en kehdannut kieltäytyä, ja jälkeenpäin olen katunut rankasti, kannattiko ottaa listeriariski vain kohteliaisuussyistä.
Olen ripustanut juuri synnyttäneenä narulle vaaleanpunaista pyykkiä, olen saanut elävän tyttövauvan, mutta olen murheen murtama, koska esikoinen on kuollut. Ja sen takia en voi tuntea kiintymystä vauvaan, olen katkera hänelle ja koko elämälle: minulla ei voi olla kahta elävää lasta yhtä aikaa, olisihan se pitänyt tajuta...
Kummallisimmassa unessa selvisi, että veikkosen kuolema olikin ollut vain unta (melkoista metameininkiä), hän olikin vielä elossa kohdussani, raskausviikot olivat 40+2 ja aloin panikoida, että käynnistys on pakko saada ennen viikkoja 40+6, ettei uni ehdi käydä toteen. Ja sitten unessa kuitenkin tajusin, että olin ollut jo uudestaankin raskaana kuoleman jälkeen ja ihmettelin, miten se on mahdollista, mihin se uusi vauva nyt on joutunut... Joku vauva vatsassani oli, enkä ollut enää varma, kuka, ja kaiken kukkuraksi vauva oli pelottavan liikkumaton.
Tämä tie on kuljettava kaikkine tunteineen. Oikotietä ei ole, ei minkäänlaista pakomahdollisuutta. Kohtaan suruni ja pelkoni joko valveilla tai unessa. Näköjään tämä menee niin, että jos voin päivällä hyvin, voin yöllä huonosti, ja jos nukun yöt levollisesti, ahdistus ja ikävä vaivaavat hereillä ollessani. Vaaka on tasapainossa siis (hahaa).
Missä olisi pikakelausnappi, jolla pääsisin siihen hetkeen, että elämä on oikeasti jo tasapainoisemmilla raiteilla..? Tuleeko sellaista hetkeä koskaan edes?
Missä olisi pikakelausnappi, jolla pääsisin siihen hetkeen, että elämä on oikeasti jo tasapainoisemmilla raiteilla..? Tuleeko sellaista hetkeä koskaan edes?
Satuin käymään sivuillasi ja oli pakko kirjoittaa kun nuo painajaiset ovat niin tuttua juttua. Marraskuun lopussa synnytyksessä olleiden tapahtumien vuoksi ja tyttöni poismenon myötä olen nukkunut todella huonosti mutta nyt nukun jo ihan hyvin. Melkein joka yö näen unta
VastaaPoistaettä seuraavan lapseni menetän taas synnytyksessä. Ei tässä meidän tilanteessa taida olla pikakelausnappia vaikka sitä kuinka toivoisi..pitää vain elää päivä ja hetki kerrallaan,toivoa että joskus ajan kanssa helpottaa. Toisaalta onneksi on unet niin edes jotain kautta voi selvitellä ajatuksiaan. :) Sinulla on ihana tilanne että olet uudelleen raskaana! Se on meilläkin täällä toiveissa :) -M-
Kiitos kommentistasi! Olen myös miettinyt, että kaipa ne unet tekevät työtään ja auttavat tavallaan myös asian käsittelyssä.
PoistaPaljon positiivisia tuulia vauvahaaveeseen!