O L E N R A S K A A N A !
Joku siellä jo toisia teitä tietää, toinenkin ehkä on arvannut.
Olen miettinyt sopivaa ajankohtaa uutiselleni. Sellaista ei ole. Luottamus ja ilo toisen korvan juuressa hokevat: "ei se kertomalla kesken mene". Pelko ja varovaisuus toisella puolella kuiskivat: "kell' onni on, se onnen kätkeköön".
Kerron nyt, kohdassa, jossa tavisodottajatkin useimmiten kertovat. Kaksitoista viikkoa on täynnä, mutta tässä raskaudessa se ei tarkoita mitään. Se ei ole turvaraja, jonka yli olen päässyt. Se ei ole kohta, jossa ammennan tulevaisuudenuskoa todennäköisyyksistä.
Pelko pelko pelko. Toivo toivo toivo. Pelko toivo pelko toivo. Keinulauta lonksuu puolelta toiselle.
Ristiriitainen olo. Joku ihan uusi tyyppi tulossa? Joku muu kuin veikkonen. Kolmas lapsi!
Raskaimman talven jälkeenkin tuli kevät, puihin puhkesivat ensimmäiset, pikkiriikkiset silmut maaliskuussa. Silloin alkoi silmu kasvaa kohdussanikin.
Tärppi ekasta sallitusta kierrosta! Miten voi olla niin järjettömän hyvä tuuri! Eihän tämä voi olla totta, voiko tämä päättyä hyvin. Nopeasti alkaneet raskauteni ovat aiemminkin menneet huonosti. Esikoinen, jota ehdittiin kauemmin kuumeilla, on ainoa kohdusta elävänä tullut.
Miten voi rikkinäisen äiti-ihmisen pää kestää uuden raskauden kohtukuoleman jälkeen? Entä kroppa - väliin ei ehtinyt jäädä puoltakaan vuotta; oli täysiaikainen raskaus ja iso vauva ihan juuri äsken.
Voisinpa vain nukkua kesän ja syksyn yli ja herätä synnytyssalissa vauvan rääkäisyyn silloin, kun adventtiajan kalseaa pimeää jouluvaloin karkotetaan.
Np-ultrassa kaikki kunnossa.
Luen, mitä olen tähän asti kirjoittanut, teksti pomppii sinne tänne sekavana. Mutta tässä se on - sekopäisen tunne-elämäni kuva. Olen yhtä aikaa niin musertavan surullinen ja lamaantuneen masentunut ja kuitenkin toiveikas, iloinenkin, hurjan kiitollinen, ja sitten taas vain pelokas ja ahdistunut.
Surulleni yhä tarvitsen tämän purkupaikan, entistäkin enemmän. Muutamat lähipiirin ihmiset tietävät raskaudesta, mutta heidän on vaikeaa ymmärtää, että uusi odotus ei pyyhkäissytkään surua pois. Ja että en vain hehku onnea ja intoa. "Kyllä kaikki nyt menee hyvin." "Nyt te ihan varmasti saatte vauvan kotiin." "Todennäköisyydet ovat täysin teidän puolellanne." He sanovat lohduttavia lauseita, mutta eivät he voi onnellista loppua meille luvata ja taata.
Eteenpäin menen nyt tipuaskelin.
Hetki,
hyvä hetki,
hankala hetki,
eteenpäin jokainen hetki.