Suru on kunniavieras.
Suru on kuokkavieras.
Suru on taloksi asettunut vieras.
Suru on jo tuttu eikä lainkaan vieras.
Suru on ankara opettaja.
Suru on kovataksainen elämäntapakouluttaja.
Suru on suuri guru!
Suru on personal trainer.
Suru on muka-syvällinen mietelausegeneraattori.
Suru on suutari, jonka lapsilla ei ole kenkiä.
Suru on määräilevä pomo ja omapäinen alainen.
Suru on kusipäämulkkukiduttajasadisti!!!!!!
Suru on huomionhakuinen bitch!!!
Suru on uskollinen seuralainen.
Suru on sielunkumppani ja elinikäinen bestis.
Suru on rajuotteinen rakastaja.
Suru on hellyydenkipeä unikaveri.
Suru on paras muusa.
SURU WAS HERE
(ja tämän se kirjoitti permanent-tussilla
ja kyllä se täällä hengaa silloinkin kun se ei kuulu, ei näy.)
Näinpä, on siinä moniulotteinen tyyppi, monessa mukana. Hirveän vaikea päästä eroon, kun on kerran kaverikseen saanut. Mutta sitten toisaalta, ei sitä ilmankaan osaisi enää elää.
VastaaPoistaNiin, varsinkin olen miettinyt surua opettajana, että monet tärkeät ja hyvät opit olen saanut. Ja sitten kuitenkin kapinoin: oliko sen pakko olla juuri tällainen suru... Ja onko se niin, että mitä kipeämpi suru, sitä väkevämmät opit?
PoistaVielä joskus kyllä haluaisin tavoittaa vilpittömästi sen Suru on kunniavieras -biisin ajatuksen ja kokea niin, että suru on tehnyt elämästä täydempää, kirkastanut kaiken kauniinkin vielä kauniimmaksi... Aika näyttää, voiko niin todella käydä vai jääkö mukaan iäksi myös surun katkerampia puolia.