perjantai 19. joulukuuta 2014

Tabu

Kirjoitan tästä silläkin uhalla, että (jo entuudestaan hauras?) anonymiteettini kärsii. Eihän minulla varsinaisesti ole mitään salailtavaa. Veikkonen on tärkeä osa perhettäni, enkä hänestä halua vaieta silloinkaan, kun omalla nimelläni ja naamallani esiinnyn.

Silmun syntymäilmoitus julkaistiin alueemme sanomalehden vauvauutispalstalla. Alkuperäisessä lehteen lähettämässämme tekstissä mainitsimme tytön molemmat veljet, Veikkosen etuliitteellä "enkeliveli". Mutta lehtipä olikin sensuroinut Veikkosen perheuutisesta pois! Kun laitoin toimitukseen loukkaantunutta palautetta asiasta, sain tylyhkön vastauksen: toimituksen linjaus on, että vainajien mainitseminen ei sovi palstan henkeen. Ei pahoitteluja kokemastamme lapsen kuolemasta eikä mielipahasta, joka aiheutui, kun yksi lapsistamme alkuperäisestä tekstistä poistettiin.

Vertaisäitien kera olen nostanut hieman some-mekkalaa aiheesta Facebookissa. Onko lapsen kuolema todella niin suuri tabu, että hienovarainen maininta pienestä enkeliveljestä iloisen vauvauutisen yhteydessä on siivottava lukijoilta piiloon? (Ja kuitenkin samaan aikaan otsikoissa kirkuvat lastenmurhat ja perhesurmat...)

Tämä on jo toinen tällainen keissi, että joudun äitinä puolustamaan kuolleen lapseni oikeutta olla tunnustettu ihminen. Ensimmäinen tapaus oli pian kuoleman jälkeen, kun Veikkosen nimeä ei luettu kirkossa eikä julkaistu kirkollisten ilmoitusten hautaan siunatuissa - vain siksi, että hän oli kuollut jo ennen syntymäänsä. Sittemmin kirjoitettuani palautetta seurakuntaan, sain vuolaita anteeksipyyntöjä. Lohdutukseksi aiheutuneesta harmista Veikkosen nimi luettiin tänä syksynä pyhäinpäivän jumalanpalveluksessa.

Minä haluan murtaa lapsikuolematabua. Perheiden suunnatonta surua ei laisinkaan helpota se, että aiheesta vaietaan.

Ehkä tämä blogikin osaltaan voi tabua rikkoa. Vaikka lukijakunta koostunee pääasiassa kohtalotovereista, olen välillä saanut kommentteja myös muilta lukijoilta. Ehkä olen jollekin onnistunut tämän niin pelottavaksi ja ahdistavaksi koetun lapsikuolemamaailman verhoa raottamaan.

Olen blogin kautta saanut myös kaksi kertaa yhteydenoton toimittajalta - naistenlehdestä ja kirkollisesta julkaisusta - ja molemmilla kerroilla olen päätynyt antamaan anonyymin haastattelun. Sekä täällä blogissa että noissa lehtijutuissa olen halunnut pysytellä nimimerkin suojissa muutamasta syystä: Ensinnäkin nöyryyttävät vihan, katkeruuden, syyllisyyden ja häpeän tunteet ja kaikki se kokemani kukaan-ei-tajua-rypeminen on ollut helpompi päästää ulos nimettömänä. Toiseksi uusi odotus oli niin herkkä asia, että en kauheasti halunnut sitä maailmalle kailotella. Kolmanneksi mietin läheisteni, lähinnä mieheni ja elävien lasteni mutta myös ystävieni, yksityisyyttä; kun kirjoitan elämästäni, kirjoitan väistämättä myös heistä.

Silläkin uhalla, että jonkun silmissä leimaudun huomionhakuiseksi enkelivauvatyypiksi, haluan kokemastani kertoa. Teen sen täällä, teen sen aika ajoin omalla Facebook-seinälläni, ja jotenkin jo tiedän, että ennen pitkää jossain muussakin puolijulkisessa tai julkisessa yhteydessä teen sen varmasti vielä omalla nimelläni.

Pieni poikani ansaitsee olla olemassa maailman silmissä. Kaikki liian varhain lähteneet pienet rakkaat lapset ansaitsevat.

15 kommenttia:

  1. Mitä helvettiä!! Tämä sai todella vihaiseksi!! Tuota hiton puskalehteä ei ainakaan kannata enää tilata/lukea. Uskomattoman tökeröä, loukkaavaa, ajattelematonta!

    VastaaPoista
  2. Täällä kirjoittelee yksi parikymppinen anonyymi ja yksi niistä ihmisistä joka ei ollut edes kuullutkaan kohtukuolemasta ennen kuin eksyin vahingossa blogiisi. Lapset ja perhearki ovat minulle vieraita asioita eivätkä ollenkaan ajankohtaisia. Jo useamman kuukauden blogiasi kuitenkin seuranneena tunnen puhdasta raivoa kun ajattelen miten perhettäsi on kohdeltu. Luettuani toisen kappaleen tekstistäsi ajattelin, että jumalauta mitä pässejä! "Vainajien mainitseminen ei sovi palstan henkeen." No eiköhän se sovi kuitenkin elämän henkeen? Kyllä sapettaa tämmöinen että asiasta tehdään juurikin tuollainen tabu, kuolemaa pitää peitellä ja se saa olla olemassa vain sairaaloissa suljettujen verhojen takana missä asia on piilossa näiltä joita asia ei "kosketa". Kyllä se aikanaan muuten koskettaa, tulevat vielä huomaamaan. Kyllä pistää niin vihaksi puolestasi kun ihan oikeasti olemassa ollut pieni ihminen tuolla tavalla mitätöidään, ihan kuin hän ei olisi ollenkaan mainitsemisen arvoinen.

    Jatka samaan malliin ja hyvä että olet nostanut asiasta meteliä, en voi kuvitellakaan kuinka paljon kyseinen idioottimaisuus on sinua loukannut!

    VastaaPoista
  3. Gretel ja anonyymi, tämä on tosiaan aivan käsittämätön juttu. En ymmärrä, miksi kukaan tavislukija loukkaantuisi siitä, että syntyneet-palstalla on maininta enkeliveljestä, kun kuitenkin meidänkin perheellämme päällimmäisenä on se ilouutinen uuden vauvan syntymästä. Ja en ymmärrä, miksi jonkun potentiaalisen mielensäpahoittajan tunteita ajatellaan enemmän kuin meidän lapsemme menettäneiden...

    Yksi kaveri sanoi minulle myös Facebookissa, että lukijat todennäköisesti haluaisivatkin lukea lehdestä AITOJA elämäntarinoita, joihin kuuluu joskus myös riipivä suru. Tieto uuden vauvan syntymästä lapsikuolemaperheeseen voisi myös olla voimauttava ja toivoa antava asia jollekin toiselle surun kokeneelle. Mutta kun ei, niin ei.

    Ko. lehteä en ole aikoihin tilannut enää muutenkaan...

    VastaaPoista
  4. Todella törkeää toimintaa ko. lehdeltä, ei voi muuta sanoa. Tuli mieleen, että saisiko saman vastaanoton, jos kyseessä olisi tapaus jossa toinen lapsen vanhemmista olisi kuollut? Eikö tällöinkään saisi muistaa edes pienellä maininnalla? Vai onko se nimenomaan tuo lapsen kuolema joka "ei kuulu henkeen"? Mikä oikeus toimittajilla muka on päättää tuollaisesta asiasta? Ei kenelläkään ole oikeutta sensuroida pois osaa teidän perheestänne vain sen takia, että joku jossain ehkä saattaa pahoittaa mielensä. Jos ei kestä elämän surullisempiakin puolia, niin ei ehkä kannata lukea sanomalehtiä ollenkaan. Pistää kyllä niin vihaksi teidän puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastauksessaan toimitus sanoi, että ovat saaneet vauvailmoituksia, joissa on lueteltu edesmenneet isovanhemmat ja muita läheisiä, ja näissäkin tapauksissa tiedot poistetaan. En tiedä, miten vanhemman kohdalla meneteltäisiin. Rinnastus isovanhempiin tuntuu mielestäni kuitenkin asiattomalta, kyseessä on kuitenkin aivan eri asia. Palstan ohjeissa nimenomaan pyydetään kertomaan vauvan sisarusten nimet eikä siinä eritellä, että tarkoitetaan vain eläviä sisaruksia.

      Poista
  5. Juuri tänään jalkapallokentän laidalla ihan "tavallisten" äitien kanssa tästä juteltiin. Samaa ihmetystä ja vihaksi pistämistä oli heidänkin reaktionsa. Ihmetyttää, ketä ne sitten ovat ne kenen maailma pienten enkelisisarusten mainitsemisesta tuossa tilanteessa järkkyisi, kun en missään vielä sellaiseen kommentointiin ole törmännyt... (Vaikka kokemuksesta toki tiedän kaikenlaista tallaajaa löytyvän, mutta silti.) Eikö normaali tasapainoinen ihminen kestä lukea ohimennen että kyllä lapsia yhä kuolee, myös täällä meidän Suomessa. Koska sen jälkeen he kuitenkin jatkavat omaa elämäänsä, se kosketti heitä ehkä sen yhden pienen hetken verran. Kun me taas jatkamme sen enkelisisaruksen kanssa joka ikinen päivä.

    Huh taas, tästä voisin jatkaa ja jatkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, tuo pointti: lehden lukijoille se on ehkä hetken häivähdys mielessä, kun taas meille jokaiseen päivään vaikuttava asia...

      Poista
  6. Minusta on hienoa että jaksat nostaa asian esille, sillä jokainen pieni enkeli on yhtä arvokas kuin elävä lapsikin. Itsekin törmään jatkuvasti tuohon mitätöintiin ihan kuin meidän pienellä enkelillä ei olisi oikeutta olla tunnustettu henkilö. Meidän oma pappi sanoi minusta hyvin, että jokainen kohdussa kasvava lapsi on pieni ihminen ja arvokas henkilö, ihan niin kuin me kaikki, huolimatta siitä syntyykö elävä vai kuolleena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kunpa vain noissa lehdissäkin ymmärrettäisiin se, miten tärkeää meille enkelien vanhemmille on, että lapsemme tunnustetaan todelliseksi myös muiden silmissä...

      Poista
  7. Huhhuh mitä toimintaa! Hyvä että laitoit palautetta, niin minäkin olisin laittanut jos omalle kohdalle olisi osunut tuollaista.

    Itse koin kohtukuoleman kuukausi sitten. Vasta eilen ilmoitin facessa tapahtuneesta, että meille syntyi enkelivauva. Ensin en kehdannut, kun pelkäsin tuttujen/ystävien reaktioita. Varmaan kyllä ajattelevat, että haluan vain huomiota.
    Mutta olen nyt ylpeä enkelivauvan äiti, miksi en kertoisi tästä?
    Vaikka hän syntyikin kuolleena, on hän meidän lapsi. Aina.
    -Sonja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osanotto tuoreeseen suruusi, Sonja! Kipeää ajatella niitä aikoja, joita nyt elät... Toivon voimia sinulle jokaiseen hetkeen.

      Kyllä minullekin välillä tulee noita ajatuksia, että pitävätkö ihmiset huomionhakuisuutena sitä, jos vaikka Facebookissa kirjoitan kuolleesta lapsestani. Mutta saan ne ajatukset aina nopeasti ravistettua pois ja pääsen niiden yläpuolelle: jos joku niin alhaisesti ajattelee, niin se on hänen ongelmansa. Meillä enkelilasten äideillä on ihan samanlainen oikeus puhua lapsistamme kuin kenellä tahansa muullakin.

      Poista
    2. Kurkkasin vielä tuonne blogiisi, ja tajusin lapsesi nimestä, että juuri vastikää olen vuodattanut pari kyyneltä nähtyäni hänen kuolinilmoituksensa lehdessä. Nämä toistenkin kohtalot aina niin sattuvat ja pysäyttävät...

      Poista
    3. No jopas sattui, että olit lukenut kuolinilmoituksen...
      Hyvää joulua teille <3

      Poista
    4. Kiitos. Lohdun ja valon hetkiä teidän jouluunne... <3

      Poista
  8. Mitä ihmettä!! En voi käsittää tuommosta toimintaa. Tuntuuko niistä jotenki paremmalta sitte jättää mainitsematta yhtä perheenjäsentä!?

    VastaaPoista