Rauhaa, vain rauhaa

Vuosi sitten tuijotin postin tuomien korttien "Iloista joulua" -painatuksia ja mietin, mitä kieltä se sellainen muka on. Joulunviettoon ajoimme hämärän läpi kuusi tuntia kohti pohjoista, vanhempieni luo valmiiseen pöytään. En muista joulusta juuri mitään muuta kuin sen, että esikoinen sai kymmenen lahjaa (eläväistä lohduttajaa taisi koko suku vähän hemmotella...) ja että jouluyön kirkossa itkin silmät päästäni kuoron laulaessa Taivas sylissäni -kappaletta.

Olet aarre sydänten, 

miten sinut suojelen? 

Helmassani kantaa itse taivastako saan?

Tänä vuonna joulu on se, josta unelmoin jo kesällä. Sydän on täynnä suurta kiitollisuutta, lämpöä ja rakkautta. Huomenna menen Veikkosen haudalle ensimmäistä kertaa Silmun syntymän jälkeen. Sen jälkeen nautimme kotona oman pienen perheemme kesken ihan tavallisista jouluasioista: saunomme, syömme, avaamme paketteja, poltamme kynttilöitä. Kuuntelemme joululauluja, joiden sanoissa on niin paljon sellaista, mikä osuu kohdalleen. Armoa. Rauhaa. Äidin onnea vastasyntyneestä, mutta myös äidin surua menetetystä lapsesta. 

Mietin, minkä laulun tähän laittaisin joulutoivotukseksi. Varpusenko? Ehkä sen, jossa äidillä on kyynelissä silmät ja maailma on niin kylmä? 

Laitan tämän, ja näiden sävelien ja sanojen myötä toivotan rauhaa kaikkien lukijoiden jouluun, surussa ja ilossa.