keskiviikko 13. elokuuta 2014

Vuodenaika, älä vaihdu

Loppukesä ja pari keltaista lehteä.

Vuodenaikojen rajat ovat vaikeita. Muutos, murros, liike. 

Kesä on ollut niin hyvä. Seuraavana syksy, täyttyy ensimmäinen vuosi, tulee se surun ja kuoleman kohta eteen taas. 


Yli puolivälin mentiin raskautta, ennen kuin piti mennä ensimmäiselle ylimääräiselle paniikkikäynnille neuvolaan. Ei liikkeiden takia kuitenkaan, alapääjuttuja. Lääkärin vastaanotolle sitten pääsin, kun terveydenhoitaja juu-jaa-jankkaili, että ihan normaaleilta raskausajan oireilta kuulostaa, voihan se tosin olla hiivaa tai bakteeritulehdustakin. Lääkäri kirjoitti reseptin - tuli sellainen olo, että vain varmuuden vuoksi, kaipa hänkin pelkäsi, että jos se nyt kumminkin on jotain, jos siltä taas kuolee vauva ja sitten syytetään minua...

Tutkimuspöydällä maatessani huomasin, että ylähyllyllä oli enkelipatsas. Neuvolassa, miksi? Minunlaisteni takia? Kipsinen lapsi siivet selässään.



On muutakin murhetta lähipiirissä kuin tämä Minun Asiani. Omassa päässä ei ole tilaa sille, kukaan ei ole kuitenkaan kuollut (ainakaan vielä). Mutta välillä siitä tihkuu muistutuksia, on tässä nyt aika rankkaa tosiaan täälläkin. Ai niin, sori, jos nojaan sinuun liikaa, kaadut. Mutta en pysy pystyssä yksin vielä, tarvitsen ihmisiä, joihin nojata.


Yhteiskuntaankin pitäisi palata, ja moni asia takkuaa vastaan. Kun edes olisi selkeä normaali työ ja säännöllinen kuukausipalkka, mutta minulla on nykypäivän itsensä työllistäjän ja freelancerin silppusotku ja stressinsietokyky edelleen näköjään nolla.


Päässä soi vironkielinen kuorolaulu: "ja seda suve ei tule enam / ei tule enam seda suve". Suomennos löytyi netistä, mutta alkukielellä runo toimii paremmin, koska viron "seda" voi tarkoittaa paitsi "tätä" myös "sitä". Sitä kesää minä kaipaan, kesää kun olin entiseni, kun ei ollut surua, tätä

Nyt tuoksuu angervo
ja tulikukka
ja ohdakkeet.
On myöhäiskesä, on myöhäiskesä
ja pihlajassa
on marjat jo
ja männikössä
on kanervat.
Ja tätä kesää
ei tule enää,
ei tule enää
tätä kesää.

Viivi Luik, suom. Pirkko Huurto

2 kommenttia:

  1. Mulla on tällä viikolla ollut niin samat mietteet ... Ihana, järjestelmällinen arki, tervetuloa helpottamaan lapsiperheen elämää, mutta syksy... Pysy poissa ikävine muistoinesi. Miksi yksi ikävä muisto tuntuukin runnovan jalkoihinsa kaksi maailman parasta sellaista, elävien lasten syntymät... Tsemppiä tulevaan syksyyn ja sen tuomiin tunteisiin sekä paljon kasvuvoimaa vatsalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tsempit sinnekin! Muistot ovat niin fyysisiä, kiinni aistimuksissa, joita syyskesään ja sen takana häämöttävään syksyyn liittyy...

      Poista