Tänään raskausviikkoja on 22+0! Yhteiskunta tunnustaa kolmannen lapsemme olemassaolon siinä määrin, että olen oikeutettu äitiysavustukseen ja -vapaaseen, kävi miten kävi.
Luotanko yhtään enemmän? En. Mutta varovaisesti haaveilen ja kuvittelen tulevaa. Onni on mahdollinen, jopa todennäköinen vaihtoehto!
Esikoisen kanssa eilen leikkipuistossa mietittiin, miten siellä on keinuja, kiipeilypaikkoja ja muita vempeleitä isoille ja pienille lapsille. Hän on jo iso, mutta pian meillä on pienikin - että onpa hyvä, kun on molemmille jotain kivaa puistossa sitten.
Vähäsen kuristava ja puristava olo aina on mukana haaveiden hetkissä, mutta silti tuntuu tärkeältä rakentaa näitä mielikuvia, yrittää uskoa hyvään.
Puistossa oli myös terhakka poikavauva, joka vaikutti melko samanikäiseltä kuin veikkonen nyt olisi... Pakko oli kääntää katse toiseen suuntaan. Välillä vauvojen näkeminen on jo täysin okei, mutta joskus kirpaisee enemmän.
Surua, onnea, pelkoa, toivoa, kiitollisuutta - täyttä elämää on tämä!
Voih, kirjoitin aiemmin pitkän sepustuksen mutta huono nettiyhteys hukkasi sen :( Jokatapauksessa onnea rajapyykin saavutuksesta, lisää näitä ennen täysin huomaamattomia, nyt niin äärettömän tärkeitä ja merkityksellisiä etappeja. Nyt rauhaisalla mielellä kohti seuraavaa virstanpylvästä (itseä auttoi nämä matkanvarrelle itse asettamani merkit, tuntui pienelle voitolle aina kun yhden virstanpylvään saavutti :) )
VastaaPoistaOnnea matkaan! Muistan kun itse tuohon aikaan Enkelipojasta uskalsin löysätä huoleni jo ihan täysin. Oli takana rakenneultra ja Kelan paperit, raskausviikotkin rupesivat vilisemään eteenpäin. Oli ihanaa ja huoletonta. En osaa yhtään sanoa miltä seuraavassa raskaudessa tuntuisi näillä meidän kokemuksilla varustettuna, joten en edes yritä väittää tietäväni mitä se on. Toivon vain onnea matkaan ja rohkeutta heittäytyä nauttimaan pikkuisen kasvuvauhdista! :)
VastaaPoistaPaljon onnea rajapyykin ylittämisestä! Viikot ovat varmasti pitkiä ja ajatukset varovaisia! Toivon kovasti, että haaveista tulee ihan totta <3
VastaaPoistaKiitos teille! Minä en ole aiemmissa raskauksissa edes tajunnut, että tämä rajapyykki on jollain tapaa merkittävä, vaikka siinä kohtaa toki on neuvolasta se tärkeä todistus saatu. Paperit olen laittanut Kelaan aina viimeisimmässä mahdollisessa saumassa 2 kk ennen laskettua aikaa, kun olen molemmilla edellisillä kerroilla hakenut rahaa edeltävän puolen vuoden tulojen perusteella ja freelancer-työläisenä olen joutunut palkkatodistuksia ja muita lippulappusia keräilemään ja odottelemaan viimeiseen asti monesta paikasta. Nyt laitan hakemuksen heti vetämään, kunhan tänään terveydenhoitajalta paperin saan!
VastaaPoistaJa totta, Turnip, että matkan varrelle tulee asetettua noita välietappeja. Ja aina yritän ajatella, että sen ja sen jälkeen alan luottaa... Mutta kyllä se pelko varmasti mukana kulkee koko ajan, ja luulen, että loppua kohti vain kasvaa, kun on nimenomaan loppuraskauden menetys taustalla. Nyt seuraava kohta, jota odotan, on "kasvukontrolliultra" syyskuussa. (Laitoin lainausmerkkeihin, koska oikeasti ultran perusteena on aiempi kohtukuolema; lääketieteellistä syytä kasvukontrollille ei ole, kun rakenneultrassa koko oli täsmälleen viikkoja vastaava.)
Turvaa ja onnea päiviinne. Käyköön onnenne toteen. Olet rohkea äiti kun uskallat kertoa asiat ja tunteet , ne kipeimmätkin, oikeilla nimillä. Minäkin olen menettänyt yhden pienen jota jo niin kovin rakastin, elämäni pahin kokemus vaikka viikkoja oli alle 20, suru oli/on niin suuri. Rukoilen puolestanne.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi ja lämpimistä ajatuksistasi. Otan osaa suruusi!
Poista