keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Puolivuotias

Millainen olisit tänään, puolivuotiaani? Joko mönkisit lattiaa pitkiin, tavoittelisit johtoja ja veljesi leluja käsiisi? Pilkistäisikö suustasi ensimmäinen hampaantynkä? Viimeistään tänään saisit maistaa muutakin ruokaa kuin äidinmaitoa. 

Minulla on kerran ollut puolivuotias poikavauva. Kuvittelen sinut samanlaiseksi kuin isoveljesi samassa iässä, vaikka voisithan olla aivan toisenlainen. Sekin minua niin suunnattomasti surettaa: voin vain kuvitella sinut, en koskaan saa tietää, millainen todella olisit. 

Minulla on vain yksi kokemus pienestä lähes kaljusta touhuilijasta, jonka neuvolakorttiin terveydenhoitaja kirjoitti puolivuotiskäynnillä: "vilkas, aktiivinen vauva, oppinut jo konttaamaan". Jonka pituus oli vauva-aikana aina keskikäyrän yläpuolella ja paino alapuolella. (Ja siihen kaikki totesivat vain, että on poika isäänsä tullut, pitkä ja hoikka.) 

Äidin ikävä on järjettömän suuri. Rintaa puristaa, ja kyyneleet tulivat jo heti aamulla, kun ajattelin, että tänään juhlittaisiin puolivuotiasta. Miksi et ole täällä sylissäni? Miksi miksi miksi jouduimme sinusta niin varhain luopumaan?

Nyt voin vain lähettää sinulle terveisiä sinne, missä ikinä oletkin, ja toivoa, että äitisi rakkauden ja kaipauksen pystyt tuntemaan. Ihanaa puolivuotispäivää, pieni veikkonen! Aurinko paistaa. Metsäpolun varrella säihkyvät sinivuokot, puiden silmut pullottavat. Sitruunaperhosten lepattelussa on lupaus kesästä. Kaikki on tänään niin kaunista, ja surullista. 



7 kommenttia:

  1. Mun on helpoin ajatella, että enkelini olisi hyvin samanlainen kun pikkusiskonsa. Jotenkin se tekee vauvasta todellisemman. Juuri noin hänkin olisi tehnyt, juuri noin oppinut ja olisivat varmasti olleet kovasti samannäköisiäkin.

    Voimia ja lämpimiä ajatuksia tähän päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Turnip!

      Teillä siellä on puolivuotispäivä iloisemmissa merkeissä - paljon onnea Peikkotytölle!

      Poista
  2. On taas silmät niin täynnä vettä, etten meinaa ruutua nähdä...

    Lähetän veikkoselle minäkin kevään terveiset täältä. Ja äidille voimia ja uskoa hyvään tulevaan.

    VastaaPoista
  3. Eksyin täysin vahingossa sivuillesi enkä ole koskaan kommentoinut kenenkään blogiin.Meidän tyttö täytti 16.päivä puoli vuotta ja ehkäpä sem takia kolahti ja kovaa.Toivottavasti en tällä kommentilla tuota enempää pahaa mieltä.Toivon sinulle voimia ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Onneksi sentään vähän on jo löytynyt uskoa siihen, että tästäkin voi selvitä, vaikka aluksi tuntui, että omakin elämä loppuu siihen paikkaan.

      Poista