Aloitan tästä

Olen kirjoittanut aina. En ole blogannut koskaan ennen. Ajatus henkilökohtaisimpien tuntojen julkisesta jakamisesta tuntuu vieraalta, hieman pelottavaltakin. Murheiden ja kriisien riepotellessa olen aina mieluummin purkanut sydäntäni perinteiseen päiväkirjaan. Mutta läheskään näin suurta murhetta, mitään todellista kriisiä minulla ei koskaan aiemmin ole ollut. Tämä, syntymään valmiin vauvani yllättävä kohtukuolema, saa minut aloittamaan blogin. Aloitan kahdesta syystä:

1. Näillä suunnattoman suruni alkumetreillä olen saanut lohtua ja voimaa saman kokeneiden tarinoista. Olen lukenut luultavasti kaiken, mitä internetistä löytyy hakusanalla "kohtukuolema". Osumien joukossa on ollut kohtalotovereiden blogeja. En toivo, että kukaan koskaan joutuu kokemaan samaa kuin minä. Ja kuitenkin nyt tiedän, että valitettavan moni on jo kokenut ja uusia enkelien äitejä syntyy lisää joka vuosi. Ehkä tälläkin hetkellä jossakin Suomen synnytyssairaalassa lohduton äiti ponnistaa maailmaan kuollutta vauvaa. Päästän ajatukseni tähän kohtaloiden ja kokemusten avaruuteen, jotta joku toinen sureva löytäisi ne ja saisi edes pienen murusen lohtua siitä tiedosta, että hän ei ole yksin.

2. Kun kirjoitan muillekin kuin itselleni, motivoidun todennäköisesti jäsentelemään ajatukseni perusteellisemmin. Olen näiden ensimmäisten viikkojen aikana kirjoittanut tuntojani paperille ja Word-tiedostoon. Ajatukset ovat purkautuneet sanoiksi sekavana, sotkuisena, päättömänä ryöppynä. Ehkä saan ajatuksistani itsekin paremmin tolkkua, kun yritän avata niitä myös muille. Toivon, että blogin kirjoittaminen auttaa minua tällä raskaalla, loputtomalla surun tiellä eteenpäin.