Spinning-tunnilla minä poljen poljen poljen, että pääsisin
hetkeksi pois.
Poljen poljen, hiki lentää, poljen lihakset hapoilla.
Ylämäki, lisää vastusta, poljen poljen poljen!
Maantie, loputon loputon loputon tie.
Poljen paikallani.
Vai olenko sittenkin jo päässyt vähän eteenpäin?
Poljen poljen poljen niin kauan, että keho huijaa mieltä:
"Endorfiineja, kas tässä, ole hyvä. Et voi sille mitään, mutta tunnin
jälkeen sinulla on kuin onkin hyvä olo."
Vielä jaksaa! Ilon kautta! Laulakaa mukana!
Hei, SÄ osaat sanat!
Ja tapahtuu hulluja: ohjaaja tulee luokseni ja asettaa
headset-mikrofonin minulle, osaanhan sanat. Mitä näkyy ulos: nainen, joka
reippaasti polkee, iloisesti laulaa mukana vaan.
Mamma mia, here I go again!
Tässäpä menen taas, kuolema tarakalla.
Mamma mia, does it show again, my my, just how much I’ve missed
you!
Kukaan näistä pyöräilijöistä ei tiedä, voisiko kukaan uskoa, että muutama kuukausi sitten synnytin kuolleen vauvan.
(Bye bye doesn't mean forever?)
Niin.
VastaaPoistaOn pitänyt jo joku aika itsekin kirjoittaa aiheesta "liikunta ja kehonhallinta" surun hallinnassa ja "hallinnassa".
Paitsi endorfiineja ja helppoa nautintoa, tarjoavat ne myös kontrollia. Ainakin itselleni. Voin kontrolloida jotakin! Saan vasteen tekemiseeni, eläköön, olen puikoissa, sittenkin.
Ryhmäliikuntatunneille en kyllä ole kyennyt, ainakaan vielä. Mörrimöykky reenaa vaan yksin, parempi varmaan kaikille...
Minä aloitin jumppaamisen uudessa paikassa; sinne, jossa kävin ennen veikkosta, en halunnut enää mennä. Halusin minimoida tuttuihin törmäämiset ja entisen, onnellisen elämän kivuliaat muistot.
VastaaPoistaAluksi ahdisti mennä ryhmäliikuntatunneille (kuten joka paikkaan), mutta en saa yksin itseäni piiskuroitua liikkumaan samalla tavalla kuin jumppaohjaaja.
Endorfiinit, kontrolli ja yksi tapa saada jotain ryhtiä ja rytmiä tahkeisiin päiviin. Onneksi liikunta sentään on ihan terveellinen ja suositeltava selviytymiskeino. :)
Mä liityin salille vauvan kuoleman jälkeen ja se oli silloin ihan mahdottoman hyvä ratkaisu. Varsinkin kun oli vielä kotona "äitiyslomalla" vietin salilla pitkiä aikoja. Juurikin ryhmäliikunnoissa, ne ovat ne jotka mut saa parhaiten liikkumaan. Ja liikunnan jälkeen saunaan. Teki hyvää keskittyä vaan itseensä, tekemään itselle hyvää oloa. Ja jotenkin sillä polkemisella sai sitä pahaa oloa pois ainakin hetkellisesti. Ja oli päivissä muutakin sisältöä kun vain kotona neljän seinän sisällä murehtiminen. Joten polje polje, haittaa siitä ei missään nimessä ole.
VastaaPoistaAnoppi sanoi minulle, että kun on mielen murheita, niin pitää hoitaa ruumista, ja kun on ruumiin vaivoja, pitää hoitaa mieltä. Ihminen on kokonaisuus, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kyllä se liikunta tosiaan antaa hyvää oloa ainakin hetkellisesti. Ja samalla kuntokin kohenee, mistä ei tosiaan ole haittaa. :)
Poista