Seurailin joskus yhtä koskettavaa sarjakuvablogia. Lapsettomuudesta en ole kärsinyt, mutta bloggaajan käsittelemiin keskenmenon jälkeisiin kipeisiin tunnelmiin pystyin omakohtaisesti samastumaan.
Mielessäni on viime päivinä ollut tuosta blogista tämä kuva.
Olen jälleen lähtöruudussa odottamassa pääsyä pelilaudalle. Miten se on mahdollista? Minähän olin jo maalia edeltävässä vaaleanpunaisessa ruudussa, ehdin hengailla viimeisessä ruudussa monen heittovuoron ajan. Veikkonen olisi hyvin voinut syntyä miltei neljä viikkoa ennen kuolemaansa, ja silti hän olisi ollut täysiaikainen. Minä vain odotin ja odotin ja odotin tasalukua, jolla pääsee maaliin. Ja sitten - PAM, kohtukuolemakortti: palaa takaisin lähtöruutuun.
Eihän mikään peli voi olla näin epäreilua! Maaliviivoilta takaisin alkuun, tämä on niin VÄÄRIN!
Olen lähtöruudussa jälleen, eikä mikään ole ennallaan. Seuraavalle kierrokselle - jos sellaista ylipäänsä koskaan tulee - ei lähde ollenkaan sama mama. Pelilaudalle pääsyä odottelee surullisempi, kuluneempi, katkerampi, ahdistuneempi, entistäkin huolestuneempi ja pelokkaampi nainen.
Minulle on sanottu, että olen rohkea ja vahva, kun uskallan vielä haaveilla uudesta vauvasta. En itse näe asiaa niin. Sylini huutaa vauvaa! Mieleni on haavoilla, mutta tarve saada elävä vauva hoivattavaksi on myös väkevästi fyysinen. Minun on pakko yrittää, ei tässä ole mistään järjellä punnitusta uskalluksesta kyse.
Ja on vauvahaaveessa tämäkin puoli: nyt meillä on yksi elävä lapsi. Vain yksi - mitä jos menetämme hänetkin? En uskalla enää jättää mitään yhden kortin varaan.
Niinpä olen valmiina pelaamaan taas, hirveimmälläkin riskillä.
Niin, eihän järjellä olekaan mitään tekemistä tunteen kanssa :) Tähän sopii nyt mainiosti tämä:
VastaaPoista- Mahdotonta! sanoi epäilys.
- Vaarallista! sanoi pelko.
- Turhaa! sanoi järki.
- Yritä kuitenkin! kuiskasi sydän.
Oi! Pakko kuunnella sydäntä, niin se on! <3
VastaaPoistaVarmasti yksi maailman epäreiluimmista peleistä! Elämän peli.
VastaaPoistaJa siltikin tiedän, että olet vielä hyvin onnellinen, että päätit jatkaa pelaamista.
Sarjakuvista: onhan tämä tuttu? http://maailmamustavalkoinen.blogspot.fi
Toivotaan, että joskus sinne maaliinkin vielä pääsisi... Ei voi päästä, jos ei pelaa!
VastaaPoistaTuttu on myös tuo Maailma mustavalkoinen. Muistan aikanaan tuon blogin äärellä miettineeni, miten kamalan epäreilua elämä on: aivan kuin lapsettomuudessa ei olisi ollut tuolle bloggaajalle kylliksi, piti vielä kokea kohtukuolemakin!
Netissä ei ole enää ole kaikkia kuvia, mutta tuoltakin yksi kuva on ollut mielessäni. Toisilleen läheiset vertaiset, kaksi pingviiniä kylki kyljessä, mutta kun vain toinen plussaa, jäähän ratkeaa railo ja he erkanevat. Omassa elämässäni se kuva tavoittaa tunteitani liittyen siihen ystävääni, jonka kanssa olimme yhtä matkaa raskaana plussauutisista saakka ja sitten vain hän sai elävän vauvan syliinsä...