Luottamusprojekti, askel 2

Peitto on valmis.

Venytin sen tekemistä tarkoituksella niin, että siitä todellakin tuli koko raskauden kestoinen projekti. Viime viikkoina ompelin illat neuletilkkuja yhteen olohuoneen riittämättömässä valossa. Ja aina seuraavana päivänä mittailin työni tulosta: eivätpä saumat aivan kohdalleen osuneet... (Vuodenajan valottomuutta en totta puhuen muuten ole juuri huomannutkaan. Moni on sanonut, että on varmasti raskasta, kun ihan ilman henkisiä kuormiakin pimeys uuvuttaa, mutta minä olen oikeastaan tykännyt tästä sisäänpäin käpertymisen sallivasta hämärästä. Ja viime marraskuu oli niin horror-osastoa, että tänä toivon vuonna ei ole tullut mieleen valittaa kaamoksesta.)

Tosin eipä niitä vänkyröitä saumoja voi pelkän huonon valon piikkiin laittaa. En ole varsinaisesti mikään käsityöihminen ja ylipäänsä pikkutarkkuutta vaativissa asioissa tapaan olla melko suurpiirteinen. Monissakin jutuissa olen ennemmin ideoija kuin puurtaja. Tilkut olivat epätasaisen kokoisia, ja vaikka yritin höyryttelemällä tasata eroja, ompeluvaiheessa epätasaisuus tuli silti vastaan.

Lisäksi mieli askarteli ihan omiaan neulan viuhutessa. Ajattelin mennyttä, tulevaa, tätä miten ne kietoutuvat yhteen, kävin päässäni keskusteluja ja muotoilin kokemaani lauseiksi. Kun en keskittynyt ompelemiseen, minulle myös todella kävi penelopet: tarkoitus oli asetella tilkut korinpohjakuvioksi, mutta huomasinkin ommelleeni pitkän pätkän samansuuntaista neuletta vierekkäin ja jouduin purkamaan tekeleeni. Ajatuksissani aloin purkaa väärästä kohtaa, joten uudelleen ommeltavaa tuli entistäkin enemmän...

Peitosta tuli melko suuri, vastasyntyneelle aivan liian suuri. Sen mitat ovat noin 70cm x 90cm. Tilkkujen neulominen oli niin kivaa ja koukuttavaa, että en ehkä malttanut lopettaa ajoissa. Ja oli taustalla tämäkin kylmäävä ajatus: pienempi peitto olisi liian helposti näyttänyt silmissäni arkkupeitolta. Halusin kasvattaa luottamusta ensipäiviä, -viikkoja, -kuukausiakin pitemmälle: Silmu saa jatkaa kasvamistaan kohdun ulkopuolellakin. Siihenhän minun on tarkoitus luottaa. Tuntuu mukavalta, että peittokin riittää pitkäksi aikaa.


Ensin ajattelin, että otan peiton mukaan jo sairaalaan. Mutta sitten tajusin: luottamusprojektin seuraava vaihe on peiton jättäminen kotiin. Vauvahan on myös tulossa kotiin! Siihen on nyt päivä päivältä paisuvan pelon ja yhä hirveämmäksi käyvän huolen läpi vain jaksettava luottaa.