Päiväkirjamerkintöjä:
2.2.2010 (esikoisen laskettu aika)
Niin paljon on yhä jotain irrationaalista pelkoa. Voiko kaikki todella mennä hyvin? Voinko minä tosiaan olla niin onnekas, että saan tämän lapsen?
7.2.2010
Yhä vaan on vauva kohdussa. Kärsivällisyys alkaa olla koetuksella. En enää osaa "nauttia" tästä vapaudesta ja rauhasta. (--) Tulevaisuus jännittää. Se on niin lähellä eikä sitä silti meinaa millään tajuta tai todeksi uskoa... Toivon ja rukoilen vain, että kaikki menee hyvin.
8.2.2010
Kärsimättömyyttä ja huolta, joka estää rentoutumasta... Voisin muuten aivan hyvillä mielin vain odotella mutta pelkään, että jotain menee vikaan, istukka alkaa toimia huonosti tms.
(Esikoinen syntyi lopulta 13.2. lähes kaksi vuorokautta kestäneen synnytystaipaleen päätteeksi.)
11.10.2013
Raskaus on jo niin pitkällä, että laskettu aikakin meni. Eilen se oli, Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä. Odotus on mennyt paljon nopeammin kuin esikoisen aikana. Enemmän muun elämän ohessa, vähemmillä fiilistelyillä. Hieman on näin loppumetreillä ollut haikeakin olo siitä, että tämä on ehkä viimeinen kerta, kun koen tämän kaiken. (--) Raskaus on ollut myös huolettomampi kuin edellinen. En ole ehtinyt ja jaksanut murehtia niin paljon kuin viimeksi. Nyt viime päivinä olen ruvennut kokemaan levottomuutta, jossa on kaikuja viime kerrasta: haluaisin jo vauvan turvallisesti syliin, vaikka muuten onkin sellainen olo, että maltan kyllä odottaa.
--
Voi kuinka tänä päivänä entistä enemmän vihaankaan sitä, miten lasketun ajan yli odottavia lohdutellaan fraasilla "kukaan ei ole vielä mahaan jäänyt". Useimmiten kaikki toki menee hyvin ja vauvat syntyvät elossa hengailtuaan kohdussa kaksikin viikkoa yliaikaa, mutta ei loppusuoran hermoilu välttämättä ihan aiheetonta aina olekaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti