Kynnyksen yli

Läheinen ystäväni, joka sai vauvan aprillipäivänä, sattui eilen saman puiston vappujuhliin. Tapasin hänet synnytyksen jälkeen jo kerran aiemminkin, ulkona - vauva oli vaunuissa makuupussin sisässä niin, että vähän naamaa vain pilkisti, ja sekin näky sai minut lohduttomasti itkemään. Mutta eilen sitten yllätin itseni kutsumalla spontaanisti ystäväni vauvoineen ja miehineen puistosta meille; aamupäivän brunssilta oli jäänyt reilusti tarjoiluja. Ystävä oli vaivaantunut: "Onko se varmasti ok, eikö sua ahdista?" "En mä tiiä, ehkä ahdistaakin, mut itsehän kutsuin!"

Ja niin me seurustelimme nätisti ja jopa aika luontevasti parsapiirakan ja perunasalaatin äärellä, ystävälläni kuukauden ikäinen nyytti rinnoillaan. Juuri pari päivää sitten rääyin räkä poskella päiväkodilla kohtaamani vauvan takia, ja nyt sitten näin - en tajua mieleni liikkeistä välillä mitään!

Pystyn kuitenkin erittelemään syitä, miksi tämä toisissa tilanteissa sujuu näin ihmeellisen hienosti ja välillä taas ei yhtään. Ystäväni vauva on hänen ensimmäinen lapsensa. Olen huomannut ajatuksen tasolla aiemminkin, että esikoisvauvat eivät ahdista minua samalla tavalla kuin toiset, kolmannet, n:nnet lapset. Esikoisvauvaperheissä eletään sitä arkea, jota mekin neljä vuotta sitten onnellisina elimme. Päiväkotiepisodista teki ahdistavan se, että olisin itse voinut kokea saman ylpeyttä uhkuvan hetken viime syksynä: olisin viimein saapunut päiväkodille vauvan vaunuja lykkien ja kertonut säteillen, miten uusi tulokas on ihan kuin isoveljensä pienenä.

Lisäksi tämä ystäväni on yksi läheisimmistä ja rakkaimmista ihmisistä elämässäni. Ihmissuhteet tietysti elävät aikojen ja elämäntilanteiden mukaan: osa lapsettomista kavereista jäi etäämmälle, kun tulin äidiksi, mutta tämän ystäväni kanssa yhteys säilyi ihan samanlaisena kuin ennenkin. Surussani hän on ollut ihanasti tukena, vaikka talven aikana välillä koinkin tuskaa ja katkeruutta hänen raskautensa takia.
En halua, että väliimme nyt kasvaisi etäisyys sen takia, että hänellä on vauva. Siksi olen valmis ylittämään hänen seurassaan kynnyksen, joka monissa muissa tilanteissa, monien muiden kanssa on vielä liian korkea.