Pino vaaleanpunaisia kortteja, pehmoisista paketeista löytyviä bodeja ja potkareita. Voi miten meitä muistetaan, hellitään ja onnitellaan. Jokainen lahja ja onnentoivotus lämmittää. Mutta pakko sanoa, että jotkut ovat valinneet sanansa aivan erityisen koskettavasti. Ja jotkut toiset tahattomasti vähäsen satuttavat. On niin helppoa sisällyttää tai poissulkea se yksi lapsi.
Taitavimpia ovat kohtalotoverit. Onnen rutistus kolmen äidille. Voisiko ihanammin sanoa? Tai onnittelijoiden nimien joukossa Veikkosen kaverit taivaassa.
Sitten näitä ajattelemattomia lipsahduksia: Tuplapappa välitti iloiset uutiset. Tuplapappa? Isälläni on kolme lapsenlasta... Esikoiselleni lausutut sanat: Nyt me nähdään sut ekaa kertaa isoveljenä. No kylläpä olette aika monta kertaa tässä vuoden aikana hänet nähneet...
Tiedän, että kukaan ei varmasti loukkaa tahallaan, jonkin verran osaan jo antaa armoa. Silti se pistää. Niin helppoa on unohtaa tai "unohtaa". Ajatella, että se on ollutta ja mennyttä, kun nyt kaikki on hyvin. On niin raastavan helppoa kutistaa Veikkosen ainutlaatuinen elämä vain epäonniseksi raskaudeksi, josta ei tullutkaan vauvaa.
Heitä on kolme. Ei kaksi, vaan kolme.
Minulle se keskimmäinen lapseni oli ja on erittäin fyysisesti ja kirjaimellisen kipeästi totta. Hänen kuolemansa avasi oven Silmun elämälle. Siksi tuntuu entistäkin tärkeämmältä, että hänet myös tämän uuden onnen hetkellä tunnustetaan ja muistetaan.
Jotenkin tässä nyt osuit juuri siihen mitä tämä tuntuu muiden silmissä olevan. Epäonninen raskaus, josta ei vauvaa tullutkaan. Kun muutkin ymmärtäisivät että kyllä se tuli. Tuli ihan niinkuin nämä kotona olevatkin. Ja elää omaa elämäänsä tässä rinnallamme, vaikka muut eivät sitä näekään.
VastaaPoistaHalaus sinne, Ulpukka <3
Minusta on myös satuttavaa että tämä nähdään epäonnisena raskautena. Noh, joo eihän se lopputulos nyt onnellisin ollut, mutta maailman onnellisin olen esikoisenkelistäni <3
PoistaHän on niin todellinen, niin pieni ja täydellinen ei mikään epäonnistuminen <3
Halaus sinne Turnip ja Ulpukka! <3
-H
http://www.lily.fi/blogit/valoa-ja-varjoa
Näin juuri! Ja todella sekin, että kiitollisuutta voi tuntea siitä menettämästään lapsesta ja muistella niitä onnen aikoja, kun häntä sai kantaa.
PoistaKävin kurkkaamassa blogiisi, H, ja liitän sen tuonne lukulistalleni. Otan osaa suruusi ja toivon kovasti, että eläväkin lapsi vielä löytää tiensä luoksenne! <3
<3 ehkä nuo on huonoja ja kömpelöitä yrityksiä lohdutuksen sanoiksi ja tarkoittavat kummemmin ajattelematta että nyt sinuakin onnisti ja toteutu se mitä jo aikasemmin yritit...kaksi elävää lasta. eikai me tämmöset ymmärretä kun ei tiedetä että mitä voi sanoa ja mitä ei. Hölmöjä. Hienosti kestät kuitenki. :) <3
VastaaPoistaMun on vaikeaa nähdä siinä poissulkemisessa lohdutusyritystä. Luulen, että ennemmin kyse on vaan tosiaan siitä, että se menetys nähdään jotenkin abstraktimmaksi kuin mitä minä sen itse koen. Minä olen haudannut lapsen, jolla on kasvot ja nimi, mutta muille on ollut olemassa vain minun vatsani. Ja tämä kokemus ilmeisesti on aika yleinen meillä kohtukuoleman kohdanneilla, kuten Turnipinkin kommentti alleviivaa.
VastaaPoistaKuitenkin, kuten sanoin, olen sitä armoakin vähän oppinut antamaan; tiedän, että pohjimmiltaan ihmiset tarkoittavat hyvää ja ovat vilpittömän onnellisia siitä, että saimme Silmun. <3